Nukuttuaan hyvät yöunet Erin päätti vaihtaa alaa, mikäli netistä sattuisi löytymään sopiva työ. Onneksi häntä onnisti ja hän sai työn opetusalalta. ”Mikä onnenpotku”, hän ajatteli mielissään. ”Nyt saan olla tekemisissä lasten kanssa”.

Erinin kannustuksesta myös Jonne päätti vaihtaa alaa, sillä hän oli jo kohonnut sotilasuran huipulle. ”Ehkä sinäkin löytäisit sen työn mitä etsit. Etkös sinä ole toivonut tanssiuraa?” Erin kyseli Jonnelta. ”Niinhän minä olen mutta eikö se ole aika epämiehekäs ammatti..?” ”No ei kai sillä ole väliä? Ei ainakaan minulle”, Erin hymyili, suukotti Jonnea ja painui keittiöön. Niinpä Jonnekin rohkaistui seuraamaan unelmiaan ja etsi tanssijan työtä. Harmi vain ettei hän sitä löytänyt, mutta kaikki aikanaan. Sotilasura sai siis vielä jäädä.

Erin sen sijaan säteili vietettyään ensimmäisen päivän uudessa työssään. ”Joonnnee!!” hän huhuili astuttuaan ulos kimppakyytiautosta. Ei liikettäkään pihalla.  ”Jonne! Minä sain ylennyksen! Kuulitko!? Ensimmäinen päivä ja sain ylennyksen!” hän huusi niin että naapuritkin kuulisivat. [Voi raukkaparkaa.] Koska Jonnea ei näynyt, nainen kipaisi sisälle etsimään miestään. Ei näkynyt sielläkään. "Missä se oikein kuhnii", Erin marmatti kärsimättömänä. Hetken kuluttua Jonne kuitenkin palasi lenkiltä, jolle oli lähtenyt ennen Erinin tuloa :)

Syötyään ja suihkussa käytyään Erin tunsi omituista myllerrystä mahassaan. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että hänen juuri syömänsä juustopasta oli tulossa ylös. ”Ei kai se vain ollut pilaantunutta”, Erin ajatteli huolissaan rynnätessään vessanpöntölle. Siellä tehdessään lähempää tuttavuutta pöntön kanssa hänen mieleensä juolahti ajatus: ehkä tämä ei ollutkaan ruokamyrkytys, ehkä tämä enteili jotain suurempaa! Erinin mieleen juolahti olisiko Jonnella jonkinlaista tekemistä asian kanssa..? ”NO TIETYSTI!” Hän huudahti lopulta noustessaan pöntöltä. ”Minähän olen raskaana! Jonne, meille tulee vauva!”  Erin ryntäsi työhuoneeseen kertomaan ilouutisen Jonnelle. ”Ihanko totta!? Voi rakas, sehän on mahtavaa! Mutta olisikohan meidän nyt aika virallistaa liittomme?” Jonne ehdotti varovaisesti.

Eipä siinä sitten turhaan aikailtu: luuri käteen ja lähimmät ystävät paikalle, ja senkun häitä viettämään! ”Tahdotko sinä, Jonne Pulliainen, ottaa minut, Erin Koiviston, vaimoksesi ja täten ottaa käyttöösi myös minun sukunimeni?” ”Tahdon.” Ja niin pari vaihtoi sormuksia ja täten heistä tuli virallisesti aviopari.

SAANKO ESITELLÄ: HERRA JA ROUVA KOIVISTO!

Myös juhlavieraat olivat innoissaan ja hurrasivat kuin viimeistä päivää. Tai no, ainakin Elna ja Jonne Kotala, Jonnen hyvät ystävät.  ”Hurraa Jonne ja Erin!” Elna huusi ja tuuletti lopuksi. Jonne tyytyi taputtamaan asiallisesti. [ Elnasta muuten saisikin hyvän morsianehdokkaan jollekin miespuoliselle perijälle.. Hmm :) Tätyypi vain pitää mielessä. ]

Sitten tanssittiinkin häävalssi. ”Voi Jonne, olen niin onnellinen”, Erin huokaisija painoi päänsä miehensä olkapäätä vasten. ”Voi, niin minäkin. Vihdoinkin sain sinut omakseni. Siis aivan virallisesti”, hän jatkoi hetken tauon jälkeen, sillä Erin katsahti häntä ikään kuin kysyen ”Oletko sitä mieltä, ettet saanut minua omaksesi aiemmin?”. 

Romanttisen häävalssin jälkeen Jonne innostui niin että alkoi joraamaan! Rico katsoi isäntäänsä ihmeissään; kaikenlaisia hupsutuksia nuo ihmisetkin keksivät!

Illan hämärtyessä talon eteen kurvasi hieno, musta limusiini. Jonne ja Erin juoksivat kyytiin nopeasti, minkä jälkeen auto kurvasi pois. Arvoitukseksi jäi, mihin limusiini pariskunnan vei, mutta muutaman tunnin kuluttua he tulivat tyytyväisinä perille.. :)

Koska parille oli kertynyt mukavasti maallista mammonaa [kiitos Jonnen saamien kahden suuren bonuksen, joista toinen oli peräti 50 000 simeleonia!], he päättivät remontoida talon. Tässä kuvassa talo ulkoa, sisätiloista en sitten muistanutkaan ottaa kuvaa.. :/ [Talo menee kyllä vielä uusiksi, joten otan sitten ne kuvat ;)]

Muutaman päivän kuluttua Erin luki rauhassa jännittävää dekkaria, kunnes hänelle tuli pakottava tarve nousta ylös. Vatsa tuntui paljon suuremmalta ja.. täydemmältä. Innoissaan Erin tunnusteli vatsaansa, kun se pompahti. ”Ooh", hän huokaisi. "Siellähän se pikkuinen kasvaa koko ajan. Äidin pieni kullannuppu”, Erin leperteli vatsalleen (=vauvalle).

Koska maha alkoi käydä raskaammaksi pienokaisen kasvaessa, Erin tarvitsi enemmän lepoa. Maatessaan sängyllä miettien tulevan pienokaisen nimeä, Jonne pelmahti paikalle ja kävi pitkäkseen Erinin viereen. ”Kultaseni, olen ajatellut. Jos vauva on poika, saanko ostaa hänelle kauko-ohjattavan lentokoneen?” ”Mikset saisi?”, Erin ihmetteli, ”Onhan hän sinunkin lapsesi. Kunhan et vain osta sitä vekotinta ennen kuin hän on tarpeeksi vanha käyttämään sitä. Korkeintaan sitten kun hän on kouluikäinen.” ”Selvä, selvä”, Jonne myötäili. ”Mutta tokihan sen voi ostaa tytöllekin, vai?” Erin kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Juu, kyllä voi”, Jonne sanoi hajamielisenä.

Kesken iltanokosten Erin heräsi kovaan kipuun. Vauva oli syntymässä! ”Voi kun sattuu!” hän huusi. ”Jonnee! Äkkiä tänne! Nyt se syntyy! Voi, miksei kukaan kertonut että tämä sattuu näin paljon!?” Erin voihki synnytyksen lomassa.

Onneksi aviomies sentään osoitti empatiaa ja samastui Erinin tuskaisaan tilaan. ”No niin rakas, antaa mennä, puske se lapsi maailmaan! Hii-op, hii-op”, Jonne tsemppasi. [:D] Kyllä taisi herraakin jännittää aika paljon ;)

Hetken uurastuksen jälkeen Erin piteli sylissään suloista poikavauvaa. Kuinka jokin näin ihana oli voinut aiheuttaa sellaisen kivun? Tosin sekin kipu tuntui kaiken tämän arvoiselta, sillä Erin ei koskaan ollut nähnyt yhtä suloista lasta. ”Jonne, tulehan katsomaan. Me saimme pojan, kuten toivoit!” , Erin myhäili onnellisena.

”Mitä, poikako?”, Jonne hämmästeli tullessaan katsomaan jälkikasvuaan. ”Voi jukra, no niinpä näkyy olevan! Onpa komean näköinen poika", Jonne sanoi ja mietti hetken. "Ihan on isäänsä tullut”, hän jatkoi hymy huulillaan ja silmää vinkaten. ”Mutta silmät hän on ainakin perinyt sinulta.”  ”Minkä nimen tahtoisit antaa hänelle?” Erin kysyi Jonnelta. ”Onko sinulla mitään toiveita? Minä itse mietin juuri äsken.” ”No mitä sinulla olisi mielessä?” Jonne tiedusteli. ”Noh.. tuota, Elias ja Eemeli olisivat ihania nimiä. Mutta koska sinä niin toivoit poikaa, niin olisi mukavaa jos sinä valitsisit nimen. Kuitenkin sellainen, minkä minäkin hyväksyn.”  ”Kävisikö Jani? Tahtoisin vähän samantyylisen nimen kuin omani. Tai ainakin samalla kirjaimella.” ”Se käy hyvin”, Erin hyväksyi ehdotuksen ja hymyili hellästi ensin miehelleen ja sitten pienelle pojalleen.

”Huhuu, Jani, isi täällä! Minne isi meni? Täällä näin! Pöö!” Jonne pelleili Janille. ”Hei, älähän säikyttele lasta, ties mitä traumoja vielä saa sinusta”, Erin nauroi. ”Vai traumoja? Minä kyllä sinulle traumat näytän, odota vain!” :D [Huomatkaa Jonnen yksi ja ainut alahammas ;)]

Lähikuvaa Janista. Erittäin suloinen pienokainen <3 Olen iloinen, että hän peri äitinsä silmät :)

Illan hämärtyessä pienokainen pistettiin iltatoimien päätteeksi vuoteeseen, jolloin vanhemmatkin pääsivät lepäämään. Lepoa ei kuitenkaan ollut tiedossa, sillä Jonne kävi suoraan asiaan. ;) ”Mitenkäs olisi muru, haluaisitko sinä lisää lapsia?” ”Tietysti, mitä sinä sitä kyselet?” ”No, nythän meillä olisi hyvää aikaa hommata Janille pikkusisaruksia.. Vai mitä?” Jonne hykerteli. ”Todellakin!” Erin nauroi.

”No, tulepas sitten tänne näin”, Jonne houkutteli pilke silmäkulmassa. ”Herra hyvä, mitä teillä oikein on mielessänne?” Erin kummasteli nauraen Jonnen käytöstä ja äänensävyä. [Ilmekin kertoo kaiken :D]

”Tule tänne minun kainaloon”, Jonne sanoi ja sieppasi Erinin viereensä. Siinä he sitten kuhertelivat hyvän tovin kunnes jatkoivat pidemmälle..

Eli peitto sai kyytiä ;)

Romanttisen tuokion jälkeen pari makasi sylikkäin peiton alla. ”Jonne, minä rakastan sinua", Erin kuiskasi puoliunessa. ”Minäkin sinua. Nuku nyt vain.” Niinpä Erinin siinä nukkuessa Jonne katsoi onnellisena kaunista vaimoaan ja keksi hyviä nimiä SEURAAVILLE lapsille, sekä mietti mitä seuraava päivä toisi tullessaan.. :)

Seuraavassa osassa nähdään Koivistojen uutta kotia rempan jälkeen. Myös Erin ja Jonne kokevat pienoisen muodonmuutoksen! Muistakaa siis pysyä mukana! ;)