Uuden cd-aseman saan luultavasti tässä elokuu-syyskuun vaihteessa (ne kun ovat aika hintavia, n. 80e ainakin meilläpäin), sillä säästäminen on vielä kesken. Mutta toivottavasti jaksatte odotella.

Mukavaa koulujen (ja töiden) alkua kaikille!

t. Sandih

Uusi suhde vahvistettiin suudelmalla <3 Erikakin oli niin jännityksissään, ettei kyennyt liikahtamaan, onneksi Jani hoiti hommat kunnialla kotiin :D

Onnellisena Jani painui pehkuihin; nyt hän ei saanut (tai halunnut) muuta ajatellakaan kuin Erikaa.

- Erika on kyllä tosi nasta likka, Jani mutisi itsekseen. Vielä ennen nukkumeen menoa poika pisti tytölle tekstiviestin, jossa luki: Kaipaan sinua jo nyt. Nuku hyvin, kaunokaiseni.

 

 

Hyvillä mielin poika nukahti sikeään uneen…

 

 

…kuten myös väliseinän toisella puolella majaansa pitävä pikkuveli Joni. Jonilla tosin olivat muut asiat mielessään, tyttöjä hän nyt viimeisenä miettisi. [Aih, että osaa olla söötti kuva<3]

 

 

Myös Jonna oli painumassa unten maille veljiensä tapaan. Olisikohan tytöllä ollut tarvetta mennä hieman aiemmin nukkumaan?

 

 

 

Myös Jonne ja Erin valmistautuivat nukkumaanmenoa varten.

-  Mitenköhän se nukuttaa uudessa talossa kun on tottunut siihen vanhaan, Jonne pohti Erinille. – Onneksi on sentään sama sänky.

-  Niin, kyllähän se voi viedä aikansa, ennekuin oppii uudessa kodissa kunnolla nukkumaan. Lapsista minä olen hieman huolissani..

-  Minkä vuoksi? Jonne tiedusteli. – Niin isojahan nuo ovat että tuskin pelkäävät enää mitään mörköjä tai muuta mitä mielikuvitus tuo mukanaan.

-   En minä sitä, mutta jos heille jää univajetta huonosti nukutun yön jälkeen, oppiminen voi kärsiä.

 

 

- Äh, anna olla kulta. Eivätköhän lapset ole jo sen verran isoja että osaavat sopeutua.

- Voit olla oikeassa. No, hyvää yötä.

- Mmmmm…, Jonne vastasi.

 

Jonne oli hereillä aamulla jo kuuden aikaan. Joskaan hän ei jaksanut nousta ylös, mutta hän kuuli kun lapset alkoivat heräillä.

 

 

- Kultaseni, lapset ovat nousseet ylös. Koulubussi hakee heidät parin tunnin päästä. Pitäisikö heille mennä laittamaan aamiaista? Jonne kysäisi varovasti.

- Eivätköhän he ole sen verran isoja, että osaavat ottaa itse syömistä, vai mitä? Erin huokaisi.

-  Olet oikeassa.. Mutta eikös sinullakin ala työt kolmen tunnin kuluttua eli kyyti on täällä parin tunnin kuluttua, vai mitä?

-  NIIN PIAN! Olisit heti sanonut, Erin huudahti ja nousi ylös vieteriukon lailla. – Minun pitää vielä laittautua ja syödä, ja laittaa lapsille eväät kouluun…

-  Älä sinä niistä eväistä huoli, minä voin laittaa ne, niin sinä voit keskittyä omiin juttuihisi.

-  Voi kiitos rakas, olet todella ihana, Erin leperteli miehelleen ja painoi suukon tämän poskelle ennen kuin tämä lähti alas valmistamaan lapsille eväitä.

 

 

Vuodetta pedatessaan Erin ajatteli lapsiaan. Janihan oli jo iso poika, kyllä hän sen tiesi, oikeastaan nuori miehenalku kuvasi poikaa paremmin, mutta kaksoset olivat vielä pieniä vaikka Jonne kuinka muuta väitti. Silti vaikka Erin kuinka yritti olla ajattelematta, hän ei voinut kieltää kaksostenkin lähestyvän päivä päivältä teini-iän kynnystä.

- Voih, pian pikku lintuni lentävät pesästä, Erin huokaili haikeana painuessaan vessaan laittautumaan.

 

 

Parin tunnin kuluttua tuttu autonrotisko ajoi Koivistojen pihan eteen ja sen perässä saaapui keltainen koulubussi.

-  No niin, hyvää koulupäivää lapset, Erin huikkasi ennekuin asteli autoon. – Hauskaa kotipäivää, kulta! Suukkoja.

-  Hauskaa työpäivää vaan sinulle, Jonne nauroi kuistilla. – No mutta lapset kiirehtikää, ettei bussi lähde ilman teitä!

 

 

Jonnalla näytti ainakin olevan ongelmia bussiin pääsemisen kanssa; torvelo kuski oli pysäköinyt ajoneuvon juuri roskapöntön kohdalle, siten että pönttö peitti oviaukon.

-  Hei kuski, miten sinä oikein olet pysäköinyt? Jonna huudahti, ja kuski tajusi siirtää bussia hiukan eteenpäin, jotta tyttö ja hänen veljensä pääsivät kyytiin.

 

 

Samoihin aikoihin kasvoivat myös Ricon ja Wendyn pennut. Vasemmalta oikealle Rekku, Roki ja Ronja.

 

 

Koska rahalle oli tarvetta, Erin päätti myydä 2 pentua pois. Hän alkoi kaupitella Ronjaa eräälle Janin koulutoverille, joka oli tullut pistäytymään pojan luona.

-   Ronja on todella kiltti koira, ihan sisäsiisti se ei vielä ole mutta osaa kyllä jättää huonekalut rauhaan, Erin aloitti myyntipuheensa.  - Saat sen aika halvalla, 399 simeleonia. Ei ole paljon.

-  Kyllähän minä voisin sen ostaakin. Olen aina halunnut koiraa, tyttö nyökytti hyväksyvästi päätään ja niinpä kaupat tehtiin.

 

 

Rekku taas myytiin talon ohikulkeneelle oranssipaitaiselle pojalle. Koira lähti tyytyväisenä pojan matkaan mutta myöhemmin eräs simnaiseni löysi Rekun kulkemassa yksinään Stadissa ja ystävystyi sen kanssa sen verran, että päätti adoptoida koiran.

 

 

Roki taas päätyi lemmikkikeskukseen adoptoitavaksi. Koiralla kävi tuuri, koska se pääsi samaan talouteen veljensä kanssa, sillä sama nainen, joka adoptoi Rekun sattui adoptoimaan myös Rokin :)

 

 

Illalla oli aika viettää kaksosten 13-vuotis syntymäpäiviä, ja näin ollen siirtymistä teinien maailmaan. Vaikka Erin oli alkuun pelännyt tätä päivää koittavaksi, oli hän siitä huolimatta erittäin iloinen lastensa kasvusta, kuin myös isoveli. Taitaa olla Janista mukavaa kun sisaruksista tulee samanikäisiä :)

 

 

Ensimmäisenä puhallusvuorossa oli Joni.

-  Mä haluan sen mopon, poika kajautti toiveensa niin kovaan ääneen, ettei ollut epäselvää, oliko sen tarkoitus olla vihjailua vai ei. Erin ei tainnut tästä suuremmin innostua. Jani oli ainakin tähän asti pärjännyt hyvin ilman mopoa, miksi nuoremman pojan oli sellainen saatava? Kun äiti kysäisi tätä varovasti pojaltaan hieman myöhemmin illalla, tämä totesi ykskantaan: ”Sillä voi kyyditä tyttöjä.” Että siihen malliin. :D

 

Kasvaminen sujui mallikkaasti, Jonista kasvoi…

 

 

aika itserakkaan näköinen (ja komea) heppu. Tavoitteeksi arpoutui suosio, aivan omiaan tälle herralle!

 

 

Jonnakin oli innoissaan.

-  Jee, vihdoin minustakin tulee teini-ikäinen! hän huusi.

-  Jonna-kulta, toivo nyt jotain! vanhemmat kehottivat.

 

 

-  Joo, minä tiedänkin mitä haluan! Jonna huudahti sormi ojossa ja silmät suurena. -

Minä haluan vaatteita! Paljon vaatteita. Tytöllä ei voi olla koskaan liikaa vaatteita.

 

 

Tällainen Jonnasta kasvoi. Nätti tyttö lasien kanssa, isäpapalta perityt piirteet eivät tällöin pääse näkymään :) Tyttö sai itselleen tietotavoitteen.

 

 

Kynttilöiden puhaltamisen ja kakun syönnin jälkeen mentiin tuttuun tapaan vaatekaapille. (Olin sen verran tyytyväinen Jonnan ulkonäköön, että peilin kautta ei tarvinnut kulkea.) Tällainen neito uusien vaatteiden kanssa :)

 

 

 

Joni on siskoaan paljon villimpi, ainakin näiden kuvien perusteella :D

-  Wazaa, hän huusi olohuoneessa vaihdettuaan uudet kuteet päällensä. Näyttää aika pirun hyvältä, eikö? ;)

 

 

Seuraava päivä olikin lauantai, ja näin ollen vapaapäivä, kaikilla muilla paitsi Jonnella. Jonna koki vapaapäivästään huolimatta aikaisen herätyksen; vanhemmilla oli hänelle yllätys.

-  Isä ei valitettavasti päässyt mukaan töiden vuoksi, sillä hän lähti aikaisin, mutta tämä on meiltä molemmilta. Pistähän nyt kädet silmillesi, ja kun lupaan, saat katsoa, Erin opasti tytärtään.

-  Okei äiti, Jonna sanoi jännittyneenä ja teki työtä käskettyä. Mitä kummaa vanhemmat olivat hänelle hankkineet?

-   No niin, nyt saat katsoa! Erin lupasi innoissaan kietoen kätensä Jonnan hartioille

Varovaisesti Jonna otti kätensä silmiltään ja kiljaisi riemusta!

-   Äiti, voi sehän on.. Sehän on.., Jonna ei meinannut saada sanottua lausettaan loppuun, niin innoissaan hän oli.

 

Arvaatteko te kuvan perusteella, mikä on Jonnan lahja? :D

 

 

-  SEHÄN ON HEVONEN! Jonna riemuitsi ja hyppi tasajalkaa . – Vieläpä noin kaunis hevonen! Voi, miten te arvasitte?

-   No sinähän olet haaveillut hevosesta kauan, ja nyt sinä olet isäsi ja minun mielestä tarpeeksi vanha huolehtimaan ja ottamaan vastuun hevosesta, Erin selitti. - Tietysti me autamme jos on tarpeen, ja mikäli näyttää siltä, että hevonen tarvitsee suuremman karsinan ja laitumen, voimmehan me siirtää sen läheiselle ratsastustallille asumaan. Siellähän sen olisi hyvä olla ja pääsisit hoitamaan sitä kuitenkin helposti, vai mitä?

-   Joo, se voisi olla hyvä ajatus, Jonna myöntyi. – Mutta mikä sen nimi on?

-  Aivan, minä jo unohdin. Sen nimi on TNT Mimosa, kuulemma ihan Mimmi tai Mimosa.

 

 

Tietenkin Jonnan oli päästävä taputtamaan ja halaamaan Mimosaa, joten eipä aikaakaan, kun hän oli jo aitauksessa.

-  Minä pidän sinusta huolen, Mimmi. Lupaan sen. Jos sinulle tulee yksinäistä, pistetään sinut tuohon lähitallille asumaan, siellä on muitakin heppoja, Jonna selitti ja hänestä tuntui, aivan kuin hevonen olisi ymmärtänyt häntä, sillä se katsoi häntä suurilla, ymmärtävännäköisillä silmillään ja painoi lämpimän turpansa tytön olkapäälle,

 

 

 

Samaan aikaan Koivistojen koiraperhe sai lisää jälkikasvua. Pennut saivat nimet Wilma, Wellu ja Welmu. :)

 

 

 

Illan pimetessä Jonna koki suuren luovuuden purkauksen ja maalasi peräti kolme hevostaulua.

-       Näille on hieno paikka minun sänkyni yläpuolella, hän tuumi ja sijoitti valmiit tauluut huoneeseensa. Hyvältä näytti :)

 

 

Sunnuntaina olikin nuorison aika lähteä opiskelemaan yliopistoon. Erin ja Jonna jättivät haikeat jäähyväiset, sillä tyttö ei enää palaisi tälle tontille, ellei sitten aikoisi tulla asumaan vanhana piikana jommankumman veljensä tulevan perheen jalkoihin. (ja näin ei tule käymään:D).

-    Pitäkäähän hauskaa siellä yliopistolla ja olkaa kunnolla. Muistakaa, että te olette siellä opiskelemassa ettekä juhlimassa, Erin muistutti. Mammalla taisi olla asiasta omaakin kokemusta, heh heh :D

-   Joo joo äiti, kyllä me pärjätäään, nuoret vakuuttivat ja astuivat pihalla odottavaan taksiin.

-   Ja muistakaa soittaa tai lähettää sähköpostia! Erin huusi vielä kuistilta Jonnen seisoessa käsi hänen olkapäällään, ja siinä he katsoivat kuinka keltainen pieni taksi kääntyi ja katosi näkyvistä.

------------------------------------------------------------------

Kun oli kulunut pari päivää kaksosten syntymäpäivistä, oli Janin vuoro viettää syntymäpäiviä, ja kaiken lisäksi tärkeitä; hänestä tulisi viimeinkin teini-ikäinen ja hänkin saisi tavoitteet yms.! ”No niin Jani, antaa mennä vaan, puhalla ne kynttilät sammuksiin!”, Erin kehotti. ”Ihan kohta äiti, mutta eivätkö isä ja Jonna tule?” ”Isä lähti viemään Jonnan ratsastustunnille, etkö muistanut?” ”Ai joo, niinhän se taisi olla. Hmph, nyt he eivät pääse viettämään synttäreitäni..”, Jani nurisi. ”No, vietetään uudestaan kun olemme kaikki kotona jos siltä tuntuu mutta puhalla nyt ne kynttilät, ne nimittäin palavat kohta loppuun!”, Erin huudahti huvittuneena.

”No jukra, mitähän minä toivoisin..”, Jani pähkäili hiuksiaan haroen. ”Toivo mopoa!”, huudahti Joni veljensä takaa. Ettei vain olisi pikkuveljellä ollut oma lehmä ojassa..? :)

”Kylläpä on vaikeaa… Mitä tässä nyt toivoisi..”, Jani mietti ja tarkasteli samalla kynttilöitä, aivan kuin ne antaisivat vastauksen. ”Se mopo”, Joni kuiskaili yhä.

”Haa, nyt minä keksin!”, Jani huudahti ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Mitä poika mahtoi toivoa, ja ennen kaikkea toteutuuko toive?

”ONNEA JANI!”, huusivat äiti ja pikkuveli kuorossa. ”Kiitos kiitos”, Jani kiitteli ylpeänä.

Ja niin oli aika kasvaa! Janista kasvoi…

... TODELLA KOMEA NUORIMIES! ”Vau, nyt mä sit olen teini-ikäinen”, hän ihmetteli ja tarkasteli itseään.

”Kylläpäs mulla on timmit hauikset! Näitä täytyy vaan pitää hyvässä kunnossa”, nuorimies mutisi tyytyväisenä.

Pian Erin-äitikin astui taas kuvaan. ”Hyvää syntymäpäivää muru!”, hän toivotteli ylpeänä ja ojensi suurta pakettia Jania kohti. Jani katsoi paketti ymmällään.

”Onko tuo paketti MINULLE?”, hän änkytti. ”Tottakai se on, sinullahan on syntymäpäivä enkä minä muuten tätä sinulle ojentelisi, senkin höpsö!”, Erin nauroi pojalleen.

”Voi KIITOS äiti! Mitä siellä mahtaa olla sisällä..?” ”Avaa niin näet. Lahja on sitten meiltä kaikilta”, Erin lisäsi Janin jo repiessä lahjapakettia auki.

”MP3-SOITIN! Vau, tätähän mä juuri toivoin! Kiitos äiti!”, Jani huudahti ja halasi äitiään. ”Mukavaa, että lahja oli onnistunut. Jonna oli kuullut, että sinä vähän haikailit soitinta”, Erin hymähti.

Kun lahjapaketin arvoitus oli selvitetty, oli vaatteiden vaihdon aika. Tässä Janin ennen ja jälkeen kuvat: (huomattavasti söpömpi tuossa uudessa asussaan)

Illan hämärtyessä Koivistojen talon ohi kulki tämännäköinen nuori neito. Jani tunnisti hänet oitis rinnakkaisluokan Erika Tormoseksi, joskin Erika oli vanhentunut viime näkemästä. Mitä ilmeisimmin hänkin oli viettänyt syntymäpäiviään äskettäin.

Kiireenvilkkaa Jani juoksi pihalle tervehtimään Erikaa. ”Erika, moi!”. ”Ai hei Jani. Mitäs sinä täällä?”, tyttö kysyi hämillään mutta hetken kuluttua hän tajusi kysymyksensä kovin typeräksi; pojanhan täytyi asua tuossa viereisessä talossa. ”Niin, minä asun tässä talossa..”, Jani vinkkasi takanaan olevaa vihreää omakotitaloa.

”Vau, sä muuten näytät pirun hyvältä”, Jani täräytti turhia kainostelematta. ”Ihanko totta? Oletko tosiaan sitä mieltä?”, Erika kysyi ääni täristen. Hän nimittäin oli tykännyt Janista ala-asteelta lähtien ja nyt, yhtäkkiä Jani seisoi tuossa ja sanoi hänelle jotain sellaista, mikä sai perhoset hänen vatsassaan lepattamaan entistä kovempaa.

”Joo, olithan sä nätti jo ala-asteella, mut myönnetään, että sä oot kaunistunut vuosien mittaan.” ”Voi Jani, ajatteletko sinä ihan oikeasti MINUSTA noin?”, Erika kysyi sydämen pamppaillessaan hänen rinnassaan.

”Tietenkin, en kai mä muuten sulle tätä sanois… Katsos kun... Mä oon aina tykännyt susta. Siitä lähtien ku leikittiin ala-asteen kolmosella pusuhippaa ja kun sä sait mut kiinni ja pussasit suoraan suulle. Silloin mä tykästyin suhun…ja..”. Tässä vaiheessa Janiltakin alkoivat mennä sanat sekaisin, varsinkin kun hän huomasi Erikan tuijottavan häntä intensiivisesti.

”No tuota, täytyy minunkin myöntää.. että minäkin olen ollut ihastunut sinuun. Ala-asteelta lähtien”, Erika sai sanotuksi ja oli tästä kovin ylpeä. Jani katsoi häntä yllättyneenä, mutta samalla myös tyytyväisenä.

”Kello on jo paljon, minun täytyy mennä kotiin. Mutta nähdään tässä joku päivä”, Erika ehdotti ennekuin he halasivat. ”Hyvää yötä”, Jani toivotti ja vilkutti Erikalle tämän lähtiessä kotiinsa. Sitten hän itsekin asteli sisään ja meni suoraan pehkuihin.

TÄSSÄ VIELÄ LOPUKSI ERIKAN MUODONMUUTOSKUVAT:

------------------------------------------------------------------

Seuraavassa osassa onkin luvassa pieniä muutoksia, sillä Koivistot muuttavat uuteen taloon!

Seuraavana päivänä Erin tuli tyytyväisenä töistä muhevan palkan ja ylennyksen kera. ”Kyllä meidän nyt kelpaa”, hän ajatteli mielissään. Koska Jonne ei ollut vielä saapunut töistä kotiin, kipaisi Erin sisälle vapauttamaan lastenhoitajan, minkä jälkeen hän vaihtoi vaatteet ja päätti syödä eilistä spagettia.

Kun Erin oli saanut syötyä, hän haistoi jotain pahaa. ”Hyh hyh”, hän päivitteli, ”kuka täällä haisee?” Syyllistä ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä Jani oli mönkinyt pöydän alle Erinin syödessä. Ja tietysti hän oli tehnyt kakat vaippaan. ”Voi sinua Jani, sinun pitäisi opetella potalle, olethan jo sen verran iso poika”, Erin hymähti pojalleen, joka tyytyi vaan jokeltamaan äidilleen hyväntuulisesti tämän nostaessa poikaa hoitopöydälle.

Kun vaippa oli saatu vaihdettua, alkoi opiskelu; Erin nimittäin päätti opettaa Jania kävelemään! Olihan se aikakin, kohtahan Jani olisi jo kouluikäinen! Olisihan se noloa, ellei poika osaisi kävellä vielä kouluikäisenäkään. Onneksi Jani paneutui opiskeluun tosissaan, ainakin ilmeestään päätellen. ”Hienosti menee poika”, Erin kehui esikoistaan tämän ottaessa huojuvia ensiaskelia äitiään kohti.

Jani olikin varsin nopea oppimaan, sillä pian hän otti jo askeleita ilman äitinsä tukea. ”Tulehan tännepäin Jani”, Erin houkutteli poikaansa syli avoinna. ”Oletpa sinä nopea poika oppimaan, kyllä äiti on ylpeä sinusta”, Erin jutteli hellästi ja suukotti Jania otsalle.

”Koska sinä opettelit kävelemistä noin ahkerasti, minäpä luen sinulle sadun täältä satukirjasta. Olisiko Bambi mukava tarina?”. ”Uu,uu”, Jani jokelteli ja taputti käsiään.

Bambi luettiinkin, ja sen jälkeen opeteltiin sanoja tarinasta. ”Sano BAMBI.” ”Paapi”, Jani toisti perässä.” Ei ei Jani, BAMBI”, Erin pudisti päätään ja toisti uudelleen. ”Paapi.” ”Tämä on toivotonta..”, Erin mutisi. ”Vaihdetaanpa sanaa. Sano KUKKA.” ”Kukka”, Jani toisti. ”Hyvähyvähyvä”, Erin taputti käsiään innostuneena. ”Osasithan sinä sanoa kukka. Mahtavaa.”

Sillä aikaa kun Erin oli opetti Jania, Jonne tuli kotiin. Onneksi sentään isä huolehti kaksosista kun äiti tuntui viettävän aikaa vain silmäteränsä (siis Janin ;)) kanssa. Jonne leikki lasten kanssa ja ruokki heidät. Ja kaiken tämän aikaa Erin vain opetti Jania puhumaan. ”Onko äiti vähän höpsö kun se vaan on isoveljen kanssa?”, Jonne lässytti Jonille ottaessaan tämän pois kehdosta.

Seuraava päivä sujuikin leppoisissa merkeissä, sillä oli lauantai ja vanhemmilla sen vuoksi vapaa-päivä. Kaiken lisäksi Janin oli aika täyttää vuosia. Jonne otti tehtäväkseen kantaa Janin kakun luo, sillä pieni taaperoikäinen poika ei siihen kyennyt. ”Katsopas Jani, näin sitä puhalletaan kakusta kynttilät. Ja sitten täytyy vielä muistaa toivoa jotakin”, Jonne selosti pojalleen. ”Joo, isi.” Taustalla Erin hoilasi ”Paljon onnea” laulua. ”Paljon onnea, Jani, paljon onnea vaan!” ja heilutteli samalla hyrräänsä.

”Nyt onkin sitten aika puhaltaa kynttilät”, opasti Jonne vanhimmaistaan. Poikahan puhalsi, mutta valitettavasti isä kerkesi ensin  :) (Oli niin innoissaan tapahtumasta.) Silti Jani oli innoissaan suorituksestaan.

”No niin, jääpäs tähän, minä menen tuonne äitisi viereen”, Jonne selitti pojalleen ja meni vaimonsa viereen, missä he yhdessä hurrasivat ja taputtivat pojalleen, josta kasvoi….

TODELLA SULOINEN LAPSI!

Pientä muutosta täytyi kyllä asukokonaisuuteen tehdä, sillä asu, jonka Jani päälleen sai, ei ollut siitä hienoimmasta päästä ja samalla sitten päädyttiin vaihtamaan hiustyyliäkin, joka on muuten samanlainen kuin Jonnella :) Joten tässäpä Jani muodonmuutoksen jälkeen.

Melkeinpä heti tämän jälkeen talon ohi kulki tämännäköinen nuori neito. Ihan mukiinmenevä puoliso, kenties jommallekummalle pojista ;)

Jani tietenkin ryntäsi kohteliaana nuorena miehenä tervehtimään tätä neitoa. ”Hei, minä olen Jani Koiviston. Asun tässä talossa perheeni kanssa”, Jani esitteli. ”Minun nimeni on Helmi Tanhula. Olen täällä Kaunialassa sukuloimassa, mutta en jaksanut jäädä kuuntelemaan mummon höpinöitä, joten lähdin kävelylle”, tyttö selitti. ”Sattuisiko sinua kiinnostamaan hiustenleikkuu?”, Jani kysäisi ohimennen. ”Olen päättänyt hieman harjoitella ja tarvitsisin mallia..”.

Kukaan järkevä ihminen ei tietenkään suostuisi tällaiseen tarjoukseen mutta Helmi ei ollutkaan niin nössykkä kuin miltä näytti ja päättikin ottaa ”haasteen” vastaan. ”Istu vain siihen peilipöydän eteen, meillä onkin täällä tällainen oma hiusstudio”, Jani esitteli ylpeänä, ennekuin alkoi saksia Helmin hiuksia.

Vaikka Jani olikin ensikertaa sakset kädessä, lopputulos oli siihen nähden todella upea! Helmi sai kuin saikin kauniit hiukset ja Janikin oli tyytyväinen lopputulokseen, aivan syystäkin. "Bravo", hän hihkui ja taputti käsiään.

Tämän jälkeen oli myös aika viettää kaksosten syntymäpäiviä ja niin myös Helmi (ja lisäksi joku randomi) pääsi mukaan juhliin. Ensimmäisenä vuorossa oli Jonna. ”Katsos Jonna, äiti puhaltaa nyt kynttilät. Näin sinäkin teet sitten isompana”, Erin opasti ainutta tytärtään ja Jonna jokelteli innoissaan.

Tällainen tytöstä sitten kasvoi. Valitettavasti hän peri kaikki isänsä huonot piirteet eli ts. hänestä ei ole perijäksi, en nimittäin tahdo tuleville sukupolville lommoposkia yms. Ymmärtänette sen :DD Tarkkaan kun katsotte niin huomaatte nuo pelottavat ripset..

Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli Jonin vuoro. Isoveikkakin töräytteli innolla torveaan, sillä olihan hänestä mukavaa että veljestä kasvaisi viimein suht kunnollinen leikkikaveri. ”Iskä, milloin Joni voi pelata palloa minun kanssa?”, hän uteli. ”No ei vielä pitkään aikaan, mutta voittehan te keksiä paljon muuta tekimistä. Ja muistattehan ottaa Jonnankin mukaan leikkeihinne?” ”Mutta isi, eihän Jonna voi leikkiä poikien leikkejä, eihän?” ”Kyllä voi, mutta leikitte sitten sellaisiakin leikkejä mitä Jonnakin voi leikkiä”, Jonne opasti. ”Tylsää..”, Jani kuului huokaisemaan ennen kuin keskittyi seuraamaan veljensä kasvua.

Janista kasvoi todellinen söpöliini, jättesött <33 Poikien välillä tulee olemaan kilpailu siitä, kummasta tulee perijä, hmm.. Kumpikohan löytää aikanaan paremman morsianehdokkaan, se lienee ratkaiseva tekijä.

Seuraavana aamuna Erin lähti tomerana töihin, miettien olisikohan tänäpäivänä ylennys tulossa… Tulikohan rouvalle kiirus vai miksihän hän ei vaihtanut työvaatteita päälleen..?

Työpäivän päätteeksi ylennystä ei valitettavasti herunut, mutta ruuasta Erin ainakin jaksoi haaveilla. Liekö edes ruokaa siellä töissä kerinnyt syömään?

Pian Erinin jälkeen Janikin tuli reippaana kotiin. Oli ollut hänen ensimmäinen koulupäivänsä ja hän tahtoi apua läksyjensä kanssa, joita ei tietenkään sopinut jättää tekemättä. ”Missähän se äiti luuraa?”, hän mietti mutta päätti olla miettimättä turhia. ”ÄITII!!!”, Jani huusi pihalla kurkku suorana.

”Mitämitä, palaako jossain?”, Erin juoksi hätääntyneenä nurkan takaa. ”Ei ei äiti, minä vain ihmettelin missä sinä olit kun sinua ei näkynyt missään. Tarvitsisin nimittäin apua läksyjen kanssa. Ne ovat yllättävän vaikeita..”, Jani huokaisi alistuneena. ”No tietenkin minä voin sinua auttaa, mutta tiedäthän sinä, että siitä on aikaa kun minä olen viimeksi istunut koulun penkillä.”, Erin hymähti pojalleen ja vinkkasi silmää. ”Tiedän tiedän, mutta kyllähän sinä JOTAIN muistat”, Jani rohkaisi äitiään vihjailevasti, otti tätä kädestä ja talutti perässään talon nurkalle.

”Ahaa, nämä onkin tällaisia tehtäviä, minä olinkin biologiassa ryhmäni paras, kun olin lukiossa!”, Erin huudahti. (”Siihen tosi saattoi vaikuttaa se, että minulla oli salasuhde bilsan opettajan kanssa”, Erin myhäili muistellessaan millainen pahis hän oli nuorempana ollut. Aika vastuuton hän oli ollut, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen.) ”No hyvä, sitten osaatkin auttaa minua”, Jani innostui ja Erin alkoi pälpättää ummet lammet resessiivisistä ja dominoivista alleeleista.

Samaan aikaan Jonne vietti laatuaikaa nuoremman poikansa kanssa opettaen tätä puhumaan, tarkoituksena oli saada sanotuksi sana ’”isi”, joka melkein onnistuikin täydellisesti.

Kun Erinkin oli saanut Janin kanssa läksyt tehtyä, hän siirtyi opettamaan tytärtään kävelemään. ”Siitä vain, rauhassa Jonna, ei ole mikään kiire”, Erin toppuutteli tytärtään, joka olisi ollut lähdössä vauhdikkaammin kuin mitä äiti olisi pysynyt mukana. ”Äää”, Jonna ärisi kun ei saanut tahtoaan läpi.

Vahingonilo on paras ilo, senhän me kaikki tiedämme, vai mitä? Erinkin näytti olevan tätä mieltä, sillä hänestä oli hirmuisen huvittavaa kun tytär kaatui kesken kävelyn ja pyllähti takamukselleen. Jonna olisi varmasti kironnut kovaa jos olisi osannut, oli nimittäin sen oloinen ja näköinen :D

Mutta mitäs täällä tapahtuu? O_o

…… Ahaa, koirapariskunta oli viimeinkin edennyt suhteessaan uudelle tasolle ja (Erinin toiveesta) päättäneet hankkia pentuja.

Meno mökissä oli hurjaa ja raketit lentelivät, mitä taas seurasi tuttu tiluttelu-musiikkki, joka tarkoittikin sitä että mökkireissu oli tuottanut tulosta :)

Wendy-raukka oli niin uupunut saamastaan rasituksesta, että päätti jäädä saman tien mökkiin nukkumaan :DD

Jonnakin oli rasittunut käveltyään kauan pikku jaloillaan, minkä vuoksi hänen äitinsä oli laittanut hänet nukkumaan. Tyttö vain ei ollut samaa mieltä asiasta ja halusi heti pois kehdosta. ”Hirveä rääkyjä tuo lapsi”, Jonne ajatteli ilkeästi yrittäessään tehdä uusia sävelmiä syntetisaattorillaan.

Onneksi apu ja äidin pelastava käsi (tai siis kädet) olivat lähellä, ja Jonna pääsi pian äidin lämpimään syliin. ”Aah”, hän tyytyi huokaisemaan tyytyväisenä ja painoi pienen päänsä äidin rintaa vasten.

Tällä välin täysin huomioitta jäänyt Joni oli huomannut mahansa kipristelevän tyhjyyttään ja päätti latoa suuhunsa muutaman kourallisen koiranraksuja. Tyytyväisenä poika niitä maiskuttikin kunnes…

Isä tuli hakemaan pojan ja otti tämän syliinsä. ”Olikos pojalla nälkä?”. ”Joo joo”, Joni toisteli. ”Otetaanpa sitten vähän maitoa ja mennään yöpuulle. Äiti meni jo laittamaan siskosi nukkumaan”, Jonne selitti pojalle. Kun pikkumiehen maha oli täytetty, Jonne nosti hänet syliinsä ja niin olikin Koivistojen aika ruveta unten maille.

Seuraavana päivänä Erin tuli töistä täysin maansa myyneenä; hän oli saanut potkut. ”Miksi minun pitikin unohtaa se portti auki? Voiko ihmisellä olla näin huono tuuri, ja muisti.. Siinä meni sekin ylennys", erin manaili.

”Kyllähän sinun olisi se pitänyt tietää”, hän matki esimiestään ja marssi sisälle.

Onneksi sentään joku oli onnistunut. Jani nimittäin sai 10 kokeesta! ”Hei kulta”, Erin tervehti mutta poika ei malttanut tervehtiä takaisin. ”Äiti katso katso, minä sain kympin!”.

”Voi miten hienoa kulta, tätähän pitäisi juhlistaa jotenkin. Minä vain en ole juhlatuulella..”, Erin lisäsi hieman vaisusti. ”Tsadaa”, Jani esitteli  koettaan. ”Näetkö numeron, näetkö näetkö?” ”Näen kulta. Mutta minua väsyttää, taidan mennä unosille”.

Myöhemmin illalla nähtyään ikkunasta kuinka tulikärpäset lentelivät pihalla, Erin päätti yrittää pyydystää niitä. ”Tulkaa tänne purkkiin, lentävät ystäväni”, hän maanitteli.

”Ooii, jees, sainhan minä tänne muutaman. Nämä näyttäisivät kivoilta makkarin yöpöydällä.”

Seuraavana aamuna oli iloisen perhetapahtuman aika; Rico ja Wendy saivat jälkikasvua! Wendy synnytti kolme suloista pentua tähtien kipunoidessa päällään.

Ollessaan ulkona ihastelemassa pentuja, talon oho kulki miellyttävän näköinen nuori nainen. Erin ryntäsi tietysti juttusille, sillä neitokaisestahan saattaisi saada hyvä miniäehdokkaan :)

Tämä Miinaksi itsensä esitellyt neito pääsi mukaan viettämään kaksosten synttäreitä. Ensiksi oli Jonin vuoro kasvaa.

Ja tällainen hänestä tuli! Suloisen näköinen nuorimies.

Vaatekaapin ja peilin kautta kun kierrettiin, lopputulos näytti tältä.

Sitten oli Jonnan vuoro. Miina ja Jonne heiluttelivat torvia ja väkkäröitä innoissaan Jonnan valmistautuessa puhaltamaan kynttilöitä. ”Valmiina kulta?”, Erin kysäisi ja sai Jonnalta myöntävän vastauksen.

Kynttilät puhallettiin isän valvovien silmien alla.

Ja tämännäköinen Jonnasta kasvoi. Oih voih… Nuo silmänaluset, posket ja ripset.. :/

Pienellä muodonmuutoksella Jonnastakin saatiin ihan kelvollisen näköinen nuori neiti. Lasit auttoivat todella paljon, kun silmänaluset ja ripset jäivät niiden taakse.

Seuraavassa osassa vietämme Janin synttäreitä ja näemme löytääkö nuorimies sydämensä valitun vai jääkö se pelkäksi haaveeksi.

 -----------------------------------------------

Tähän loppuun tuleekin sitten muutama muodonmuutoskuva (before and after - ennen ja jälkeen). Neidit kulkivat talon ohi ja ovat mahdollisia morsianehdokkaita, joten päätin napata heidät ja stailata uuteen uskoon:) Nimiä en muista, paitsi ekassa kuvassa on aiemmin jaksossa esiintynyt Miina ja huomattavasti paremman näköisenä ;) <3

Aamulla Erin soitti kotisiivouspalveluun, sillä hän tahtoi apua kodin ylläpitoon, nyt kun jälkikasvuakin oli tullut ja jos onnistaisi, niin lisää tulisi. ”Erin Koivisto täällä hei. Tahtoisin meille taloudenhoitajan. Niin, sellaisen joka siivoaa paikat. Kyllä, hyvin käy. Selvä, kiitos kuulemiin.”  Erin lopetti puhelun tyytyväisenä, sillä nyt hänen ei tarvitsisi stressata taloudenhoidosta niin paljoa kun oli ammattilainen apuna, Jonnesta kun aina ei voinut olla niin varma. Hän saattoi eräänä päivänä maata koko päivän sängyssä tai sohvalla mitään saamattomana vätyksenä ja toisena taas hyöri talossa kuin mikäkin taloushirmu. ”Huvittava mies”, Erin hykerteli huvittuneena, sillä kaikesta huolimatta hän rakasti Jonnea enemmän kuin ketään muuta koskaan.

Puuhattuaan keittiössä ja ruoan tehtyään Erin päätti käydä pitkälleen. Hän kuitenkin heräsi tuttuun tunteeseen vatsassa, ja tiesi mitä tämä tarkoitti: lisää jälkikasvua oli tulossa! Hän ryntäsi heti kertomaan Jonnelle, joka oli lastenhuoneessa lukemassa, ja sinne päästyään hän tunsi kuinka hänen mahansa pompahti! ”Hihii, Jonne nyt se pompahti! Jonne, katso! Hihii..”, Erin kikatti jännityksissään. Vatsaan ei koskenut yhtä paljon kuin silloin kun hän odotti Jania, mutta tuntui kuin vatsa olisi nyt paljon … täydempi. Ja raskaushan oli vasta alkuvaiheillaan.

”Kulta, mitä sinä luet?”, Erin kysäisi Jonnelta. ”Päätin perehtyä lasten kasvatukseen, sehän on nyt meille hyvinkin ajankohtaista, eikö?”, Jonne myhäili tyytyväisenä irrottamatta katsettaan kirjasta. ”Olet aivan oikeassa. Tuota, minä käyn pienille nokosille. Voitko hoitaa Janin, mikäli hän herää?” ”Juu juu”, Jonne vastasi edelleen katse kirjassa. Erin myhäili huvittuneena mennessään makuuhuoneeseen. ”Voi tuota miestä. Taas se on niin uppoutunut omiin touhuihinsa..”

Mutta Jonnen rauha järkkyi kun Rico yllättäen kävi merkkaamassa lastenhuoneen maton! ”Hyi, tuhma koira! Miksi sinä tuolla tavalla teit? Kyllähän sinä tiedät, ettei sisälle pissitä.” Rico näytti kuitenkin niin alistuvalta, ettei Jonne viitsinyt koiraa sen enempää läksyttää. Ehkä se uskoisi kerrasta.

Tällä välin Erin oli herännyt nokosiltaan ja päätynyt keräämään appelsiineja. Harmi, etteivät appelsiinit tällä kertaa olleet kovin hyvälaatuisia, minkä vuoksi niitä ei voinut kerätä omaan kaappiin. Mutta ainakin niistä sai hyvän hinnan, jos ei muuta. ”Kunhan lapset kasvavat isommiksi, minulle jää hyvää aikaa keskittyä puutarhanhoitoon. Toivon mukaan..” Erin nimittäin toivoi hartaasti, että hän saisi kasvattaa monia vihanneksia ja hedelmiä, sillä se oli hänen suuri unelmansa; saada ruoka-ainekset omasta pellosta.

Sisälle lähtiessään Erin tunsi taas mahansa kasvavan!  Nyt hän oli melkein varma siitä, että vatsassa oli useampi kuin yksi asukki! ”Onpa tämä jännittävää. Tuskin maltan odottaa kunnes vauvat syntyvät..”

Iltapalaksi Erin päätti ottaa ylijäänyttä juustokakkua, jota hän kattoi Jonnellekin. Mutta tuskin Jonnelle maistui, kun rouva kävi päästelemässä tuhnuja hänen kakulleen! Hyvänen aika Erin, missä ovat käytöstapasi? Odottava äiti ja vielä mitä..

Päivä olikin ollut raskas Erinille, jonka vatsa vain kasvoi kasvamistaan. Niinpä hän päätti käydä aikaisemmin yöunille. ”Oi miten ihanalta tuo peti näyttääkään. Taidanpa mennä heti nukkumaan”, hän ajatteli. ”Jonne, tuletko jo nukkumaan?” ”Tulen kohta, syön vain pientä iltapalaa”, mies huusi vastaukseksi.

Erin nukahti äkkiä mutta Jonne sen sijaan ei saanut unenpäästä kiinni. Hän pyöri vuoteessa ja mietti kaikenlaisia asioita, kunnes päätti käydä polkemassa kuntopyörällä. ”Ehkä kuntopyörällä polkeminen väsyttäisi sen verran että saisin nukuttua..”, Jonne pohdiskeli.

Jonnen sitten ajellessa pyörällä, Erin tunsi vatsassaan kasvavaa kipua. Tuttu tunne, jälleen. Supistukset alkoivat! ”Oiii, nyt ne syntyvät!”, Erin voihki.

”Jonne, tee jotain! Älä vain seiso siinä!”, Erin käskytti miestään, joka oli tullut juosten paikalle heti kun oli kuullut vaimonsa huutavan.

Äkkiä kipu lakkasi, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja Erinin sylissä makasi pieni, suloinen poikavauva! ”Jonne, katso, me saimme pojan! Toinen poika!”, Erin lässytti ja halasi lastaan.

Annettuaan lapsen Jonnelle ja Erin tunsi äkkiä vatsassaan outoa nipistelyä. Tällaista hän ei olutkaan tuntenut Janin syntymän jälkeen. Tunne oli sikäli uusi, mutta kuitenkin tuttu. Tuntui aivan siltä kun …

Aivan siltä kuin syntyisi toinen pienokainen! Erin oli ollut oikeassa! ”Saimme kaksoset! Jonne, näetkö! Oi katso, se on tyttö! Hurraa! Saimme tytönkin!”, Erin hihkui onnessaan.

”Hyvänen aika, kaksoset! Herranjestas!”, Jonnekin hämmästeli. Vaikka hän olikin erittäin yllättynyt, hän oli myös erittäin onnellinen. Parempaa lahjaa hän ei ollut voinut elämältä toivoa; vaimo ja kolme lasta, kaunis koti, hyvä työ.. Juuri sitä mitä miessim voi vain toivoa!

Jonne [vihreän haisun ympäröimänä] uskaltautui tutkimaan lähemmäs uusina tulokasta; poikavauva oli saanut luvan jäädä lattialle. ”Voi herranlettas, onpas hän suloinen!”, Jonnekin ihasteli. ”Go go pikkuinen!” ”Eikö tuo ole hieman tarpeetonta”, Erin tuhahti mutta ei voinut kuitenkaan olla hymyilemättä. Mieshän oli aivan hullaantunut uusista tulokkaista :) [Pojan nimeksi muuten tuli Joni ja tytön Jonna. Tämmöinen J-katras x)]

Talo myös kunnostettiin pikkuisten syntymän kunniaksi; kunhan he kasvaisivat isoiksi, vahassa kodissa ei riittäisi tila koko perheelle. Niinpä talo pistettiin maan tasalle ja kaikki esineet myytiin, ja vanhan talon paikalle nousi uusi ja sitäkin suurempi, kaksikerroksinen talo. [Tässä kuvassa vain talon alakerta, yläkertaa ei ollut enää varaa sisustaa. Ja pelkästään alakerran sisustaminen maksoi semmoiset 60 000 (?) simeleonia! Ei uskoisi. Herrajumala, kuinkahan paljon yläkerran sisustaminen maksaa.? Toivottavasti vanhemmat saavat hyvät bonukset työstä.] No, tässä pientä esittelyä: ulko-ovesta tultaessa tullaan pieneen eteiseen, josta sitten päästää suurempaan eteiseen. Suuresta eteisestä päästään oikealla puolella olevaan vessaan ja vanhempien makuuhuoneeseen sekä vasemmalla puolella olevaan keittiöön. Eteinen onkin sitten yhdistetty olohuoneeseen, ja olohuoneesta päästään takkahuoneeseen, mistä päästään takapihalle, jossa on uima-allas ja kasvihuone.

Koska Jonne lupasi hoitaa kaikkia kolmea pienokaista, Erin päätti omistautua naapurien tiirailulle. ”Haha, tuollahan nuo Lehmusahot näyttävät riitelevän. Taitaa olla kunnon perheriita meneillään.”, Erin ajatteli innoissaan. Että muiden tiirailu osasikin olla jännittävää!

Eräs suivaantunut naapuri ei kuitenkaan ollut samaa mieltä Erinin kanssa. Tosin Janus Goottila ei taida olla mistään samaa mieltä kenenkään kanssa. ”Senkin typerä naikkonen, mitä sinä toisia tuolla tavoin tiiraat? Ajattele muitakin, äläkä vain itseäsi!”, Janus raivosi Erinille.

”Kuulehan nyt, setä, on sinullakin tavoissasi parantamista! Juoksentelet vain räyhäämässä toisille ja häiritset muiden kotirauhaa. Että eipä sinulla ole mitään valtuuksia komennella minua!”, Erin räyhäsi takaisin. ”Alahan laputtaa siitä ennen kuin minä suutun”, Erin uhkaili, ja onneksi Janus tajusi vihjeen ja lähti. [Varsinainen pahanilmanlintu koko äijä.]

Januksen lähdettyä Erin päätti rentoutua shoppailureissulla. Hän oli hieman ajatellut muuttaa ulkonäköään, joten uusien vaatteiden ostaminen oli välttämätöntä, ja kampaajallakin voisi käydä. Toivottavasti Janus ei löytäisi kaupungille riehumaan…

Hieman ennen herra Goottilan väliintuloa, Koivistojen talouteen oli saapunut taloudenhoitaja Remukka Happonen. Remukalla riitti töitä, sillä joku oli onnistunut levittämään roskapöntön sisällön pitkin katuja. Myös ikävän näköinen auto ajoi talon eteen; laskut oli jätetty maksamatta ja ulosottomiehen oli aika astua kehiin.

Mielipuolinen ilme kasvoillaan ulosottomies lähestyi taloa. ”Imaisen kaiken arvokkaan tähän aseeseeni”, hän hykerteli.

Onneksi mies tyytyi vain imaisemaan talon leveän peilin mukaansa, ja jätti muut huonekalut paikalleen. Ja uusi peili saatiin pian ostettua. [Miksi ulosottomiehillä on noin hölmöjä tai ilkeitä ilmeitä? :D]

Tällä välin Erin oli ehtinyt ostarille asti. Koska hänellä oli huutava nälkä, päätti hän pistäytyä ensimmäiseksi ravintolassa. ”Tahdotte siis tilata päivän annoksen?”, tarjoilija kysyi kohteliaasti. ”Kyllä, niinhän minä sanoin”, Erin vastasi hörpäten vesilasistaan. Tarjoilija lähtikin..

.. ja palasi pian Erinin tilaaman annoksen kanssa. Annos oli hieman niukemman näköinen kuin mitä Erin oli ajatellut, mutta hyvältä se ainakin maistui, ja sehän oli tärkeintä.

Syötyään pääruoan Erin tilasi jälkiruoaksi uunijäätelöä.

Tarjoilija toikin jälkiruoan iloisen näköisenä ja toivotti hyvää ruokahalua. ”Kiitos, kiitos.” ”Mitä mieltä olitte muuten pääruoasta?”, tarjoilija muista vielä kysyä. ”Kuinka niin?”, Erin tiedusteli. ”No, kokille on tärkeää antaa palautetta.” ”Oli se hyvää mutta muuten annos oli aika.. niukka.”  ”Selvä, välitän tiedon kokille.” ”Toivottavasti hän ei loukkaannu”, Erin sanoi pahoittelevan näköisenä. ”Ei tietenkään, kuuluuhan hänen saada palautetta”, tarjoilija myhäili ja häipyi keittiöön.

Erin päätti tutustua jälkiruokaan, mikä oli yllättävän vaikeaa. ”Hemmetin jäätelö, pysyisit edes tässä haarukassa”, Erin manaili ja kesti aikansa, ennen kuin hän pääsi maksamaan laskun ja jatkamaan matkaa kampaajalle.

Kampaajalla hän yllättyi; siellä ei ollut lainkaan ruuhkaa. Kolme nuorta miestä seisoskeli tuolien vieressä, ja Erin valitse tyylitietoisimman (?) näköisen. Ehkä hän ymmärtäisi millaista hiustenleikkuuta Erin tarvitsi.

”Hei, olen Antero.”, nuorukainen esitteli itsensä. ”Minkälainen muodonmuutos teille saisi olla?” ”Tahtoisin hiustenleikkuun”, Erin selitti. ”Sellaisen, missä vasemmalle puolelle jää sellainen puoliotsatukka ja oikealla puolella hiukset ovat kiinni poninhännällä… Tuota noin, ymmärsitkö?” ”Luulisin”, Antero vastasi. ”Katsotaan mitä tästä tulee.” ”Ei oikein hyvältä vaikuta”, Erin ajatteli. ”Pitikö minun tulla tällaiselle amatöörille hiustenleikkuuseen..”

Niin, ehkei kuitenkaan olisi pitänyt. Antero kävi kyllä työhön käsiksi ja hiustuppoja lenteli, toivottavasti ei saksisi aivan vääristä paikoista…

Vielä mitä!! Anterohan onnistui MEIKKAAMAAN Erinin aivan järkyttävän näköiseksi! Ei tietoakaan hiustenleikkuusta. ”Voi kamala, mitä sinä minulle oikein teit!”, Erin parahti. ”Tuota, suokaa anteeksi..”, Antero takelteli. ”Olen vasta valmistunut, ja pieniä virheitä  voi sattua..”

”Onko tämä sinusta PIENI virhe!? Kuule, minusta tämä on hyvinkin suuri. Taidan tehdä tästä valituksen. Kuka sinun pomosi on?” Erin tulistui. ”Voi, älkää! Hyvitän tämän teille! Saatte nyt ilmaisen hiustenleikkuun hyvityksenä tästä, mikäli ette tee valitusta.”, Antero pyysi. Erin punnitsi vaihtoehtojaan. Valitus ei välttämättä toisi hänelle minkäänlaisia korvauksia ja poika tuntui olevan syvästi pahoillaan.

Niinpä Erin päätti antaa Anterolle toisen mahdollisuuden. ”Ei kai tämä voi enää pahemmaksi mennä?”, hän ajatteli. Ei välttämättä.. Antero tosin tuntui varmemmalta saksiessaan Erinin hiuksia. [Onneksi hiuksia tällä kertaa.]

”TSADAA! Tällainen kaunis kampaus teille tulikin! Oliko tämä mitä toivoitte?”, Antero kysäisi. ”Voi, tämähän on juuri sellainen! Aivan ihanaa! Todella vaikuttavaa! Oi, miten ihanaa!”, Erinin puhetulvasta ei ollut tulla loppua.

”Olet kyllä todella taitava, näin loppujen lopuksi kun ajattelen. Teit selvää siitä kauheasta maskeerauksesta. Minä kyllä suosittelen sinua ystävilleni. Pikkuisen enemmän harjoitusta niin hyvää tulee”, Erin kannusti. ”Kiitos paljon, rouva. Ja hyvää illanjatkoa”, Antero toivotti kun Erin lähti vaateostoksille.

Astuessaan sisään vaatekauppaan, Erin huomasi kauniin hajuveden kassan läheisyydessä. ”Onpa ihanan tuoksuista. Taidankin ostaa tätä”, hän ajatteli. Kenties Jonnea varten..? ;)

”Se olisikin sitten 75 simeleonia”, kassalla työskentelevä Severi Marttala sanoi. Erin ojensi pojalle satasen setelin. ”tuossa, ole hyvä.” ”Kiitos. Ja tässä vaihtorahat, olkaa hyvä.”

Hajuveden oston jälkeen Erin innostui tutkimaan kaupan vaatetarjontaa. Tyylinvaihdon kannalta oli tietenkin olennaista, että hän saisi uusia vaatteita.  Onneksi perhe oli säästänyt rahaa, joten Erin sai ostettua vaatteita sekä itselleen, miehelleen että lapsilleen. ”Tämä on kyllä aika hieno muuten, mutta väri ei ole kovin minun tyyliäni”, Erin pohti, mutta löysi itselleen onneksi nipun vaatteita.

Tällaisen vaatekasan Erin sai kuitenkin metsästettyä: eiköhän tuosta riitä vaatteita jokaiselle! ”Tämä tekisi yhteensä 3000 simeleonia”, Severi tokaisi näpytellessään kassakonetta. Ja jälleen Erin ojensi pojalle muhevan setelitukun.

Ostettuaan uusia vaatteita Erin halusi vaihtaa päälleen uuden asun, johon erityisesti oli tykästynyt. Niinpä hän käytti sovituskoppia hyväksi, vaihtoi vaatteet. Elikkä tällainen hänestä tuli koko muodonmuutoksen jälkeen! :D Huomattavasti äidillisemmän näköinen vaikkei vanhassakaan mitään vikaa ollut :)

Illalla kotona myös Jonne vaihtoi päälleen uudet vaatteet! Hänestä tuli erittäin tyylikäs. Nyt Erin ja Jonne ovat hieman enemmän vanhemman näköisiä, kun eivät omaa sellaista rock-tyyliä. ”Hei erin, nää uudet kuteethan pukevat meikäläistä!”, Jonne huudahti seistessään peilikaapin edessä. Ja Erin vain kikatti keittiössä x)

Sitten päätettiinkin viettää Janin syntymäpäivää! Tämä oli myös suuri hetki vanhemmille, pian heidän lapsensa olisi jo kouluikäinen. Kun Jonne mainitsi asiasta Erinille, Erin oli aivan yllättynyt. ”Niinkö nopeasti aika on kulunut!” Kyllä Erin, niin se elämä kulkee.

Janin synttäreitä oli juhlistamassa myös joku Jonnen kaveri jonka-nimeä-en-nyt-muista. Pikku-Jani oli kyllä kakusta kiinnostunut, mutta oli valitettavasti vielä liian pieni puhaltamaan sen itse, joten äiti sai puhaltaa.

Ja tällainen Janista sitten tuli! Hyvää perijäainesta, jos saan sanoa, aivan on äitinsä näköinen. [Luojan kiitos hän ei perinyt isänsä mustia silmänaluksia ja lommoposkia, hallelujaa sille :D Minä niin pelkäsin.]

Tähän loppuun vielä kuva talon uusimmasta asukkaasta, joka lähti Erinin mukaan ostarin lemmikkikaupasta: Wendy. Ricon morsmaikku, nimittäin ;)

No jaa, laitoinpa Riconkin kuvan ihan huvin ja ilon kannalta, kun sattui noin nättinä olemaan :) Rico ja Wendy ovat muuten samaa rotua, väritys vain on erilainen.

------------------------------------------------

Seuraavassa jaksossa vietetään lisää synttäreitä, katsotaan minkälaisia taaperoita kaksosista kasvaa ja kuinka Janista kasvaa lapsi!

Nukuttuaan hyvät yöunet Erin päätti vaihtaa alaa, mikäli netistä sattuisi löytymään sopiva työ. Onneksi häntä onnisti ja hän sai työn opetusalalta. ”Mikä onnenpotku”, hän ajatteli mielissään. ”Nyt saan olla tekemisissä lasten kanssa”.

Erinin kannustuksesta myös Jonne päätti vaihtaa alaa, sillä hän oli jo kohonnut sotilasuran huipulle. ”Ehkä sinäkin löytäisit sen työn mitä etsit. Etkös sinä ole toivonut tanssiuraa?” Erin kyseli Jonnelta. ”Niinhän minä olen mutta eikö se ole aika epämiehekäs ammatti..?” ”No ei kai sillä ole väliä? Ei ainakaan minulle”, Erin hymyili, suukotti Jonnea ja painui keittiöön. Niinpä Jonnekin rohkaistui seuraamaan unelmiaan ja etsi tanssijan työtä. Harmi vain ettei hän sitä löytänyt, mutta kaikki aikanaan. Sotilasura sai siis vielä jäädä.

Erin sen sijaan säteili vietettyään ensimmäisen päivän uudessa työssään. ”Joonnnee!!” hän huhuili astuttuaan ulos kimppakyytiautosta. Ei liikettäkään pihalla.  ”Jonne! Minä sain ylennyksen! Kuulitko!? Ensimmäinen päivä ja sain ylennyksen!” hän huusi niin että naapuritkin kuulisivat. [Voi raukkaparkaa.] Koska Jonnea ei näynyt, nainen kipaisi sisälle etsimään miestään. Ei näkynyt sielläkään. "Missä se oikein kuhnii", Erin marmatti kärsimättömänä. Hetken kuluttua Jonne kuitenkin palasi lenkiltä, jolle oli lähtenyt ennen Erinin tuloa :)

Syötyään ja suihkussa käytyään Erin tunsi omituista myllerrystä mahassaan. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että hänen juuri syömänsä juustopasta oli tulossa ylös. ”Ei kai se vain ollut pilaantunutta”, Erin ajatteli huolissaan rynnätessään vessanpöntölle. Siellä tehdessään lähempää tuttavuutta pöntön kanssa hänen mieleensä juolahti ajatus: ehkä tämä ei ollutkaan ruokamyrkytys, ehkä tämä enteili jotain suurempaa! Erinin mieleen juolahti olisiko Jonnella jonkinlaista tekemistä asian kanssa..? ”NO TIETYSTI!” Hän huudahti lopulta noustessaan pöntöltä. ”Minähän olen raskaana! Jonne, meille tulee vauva!”  Erin ryntäsi työhuoneeseen kertomaan ilouutisen Jonnelle. ”Ihanko totta!? Voi rakas, sehän on mahtavaa! Mutta olisikohan meidän nyt aika virallistaa liittomme?” Jonne ehdotti varovaisesti.

Eipä siinä sitten turhaan aikailtu: luuri käteen ja lähimmät ystävät paikalle, ja senkun häitä viettämään! ”Tahdotko sinä, Jonne Pulliainen, ottaa minut, Erin Koiviston, vaimoksesi ja täten ottaa käyttöösi myös minun sukunimeni?” ”Tahdon.” Ja niin pari vaihtoi sormuksia ja täten heistä tuli virallisesti aviopari.

SAANKO ESITELLÄ: HERRA JA ROUVA KOIVISTO!

Myös juhlavieraat olivat innoissaan ja hurrasivat kuin viimeistä päivää. Tai no, ainakin Elna ja Jonne Kotala, Jonnen hyvät ystävät.  ”Hurraa Jonne ja Erin!” Elna huusi ja tuuletti lopuksi. Jonne tyytyi taputtamaan asiallisesti. [ Elnasta muuten saisikin hyvän morsianehdokkaan jollekin miespuoliselle perijälle.. Hmm :) Tätyypi vain pitää mielessä. ]

Sitten tanssittiinkin häävalssi. ”Voi Jonne, olen niin onnellinen”, Erin huokaisija painoi päänsä miehensä olkapäätä vasten. ”Voi, niin minäkin. Vihdoinkin sain sinut omakseni. Siis aivan virallisesti”, hän jatkoi hetken tauon jälkeen, sillä Erin katsahti häntä ikään kuin kysyen ”Oletko sitä mieltä, ettet saanut minua omaksesi aiemmin?”. 

Romanttisen häävalssin jälkeen Jonne innostui niin että alkoi joraamaan! Rico katsoi isäntäänsä ihmeissään; kaikenlaisia hupsutuksia nuo ihmisetkin keksivät!

Illan hämärtyessä talon eteen kurvasi hieno, musta limusiini. Jonne ja Erin juoksivat kyytiin nopeasti, minkä jälkeen auto kurvasi pois. Arvoitukseksi jäi, mihin limusiini pariskunnan vei, mutta muutaman tunnin kuluttua he tulivat tyytyväisinä perille.. :)

Koska parille oli kertynyt mukavasti maallista mammonaa [kiitos Jonnen saamien kahden suuren bonuksen, joista toinen oli peräti 50 000 simeleonia!], he päättivät remontoida talon. Tässä kuvassa talo ulkoa, sisätiloista en sitten muistanutkaan ottaa kuvaa.. :/ [Talo menee kyllä vielä uusiksi, joten otan sitten ne kuvat ;)]

Muutaman päivän kuluttua Erin luki rauhassa jännittävää dekkaria, kunnes hänelle tuli pakottava tarve nousta ylös. Vatsa tuntui paljon suuremmalta ja.. täydemmältä. Innoissaan Erin tunnusteli vatsaansa, kun se pompahti. ”Ooh", hän huokaisi. "Siellähän se pikkuinen kasvaa koko ajan. Äidin pieni kullannuppu”, Erin leperteli vatsalleen (=vauvalle).

Koska maha alkoi käydä raskaammaksi pienokaisen kasvaessa, Erin tarvitsi enemmän lepoa. Maatessaan sängyllä miettien tulevan pienokaisen nimeä, Jonne pelmahti paikalle ja kävi pitkäkseen Erinin viereen. ”Kultaseni, olen ajatellut. Jos vauva on poika, saanko ostaa hänelle kauko-ohjattavan lentokoneen?” ”Mikset saisi?”, Erin ihmetteli, ”Onhan hän sinunkin lapsesi. Kunhan et vain osta sitä vekotinta ennen kuin hän on tarpeeksi vanha käyttämään sitä. Korkeintaan sitten kun hän on kouluikäinen.” ”Selvä, selvä”, Jonne myötäili. ”Mutta tokihan sen voi ostaa tytöllekin, vai?” Erin kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Juu, kyllä voi”, Jonne sanoi hajamielisenä.

Kesken iltanokosten Erin heräsi kovaan kipuun. Vauva oli syntymässä! ”Voi kun sattuu!” hän huusi. ”Jonnee! Äkkiä tänne! Nyt se syntyy! Voi, miksei kukaan kertonut että tämä sattuu näin paljon!?” Erin voihki synnytyksen lomassa.

Onneksi aviomies sentään osoitti empatiaa ja samastui Erinin tuskaisaan tilaan. ”No niin rakas, antaa mennä, puske se lapsi maailmaan! Hii-op, hii-op”, Jonne tsemppasi. [:D] Kyllä taisi herraakin jännittää aika paljon ;)

Hetken uurastuksen jälkeen Erin piteli sylissään suloista poikavauvaa. Kuinka jokin näin ihana oli voinut aiheuttaa sellaisen kivun? Tosin sekin kipu tuntui kaiken tämän arvoiselta, sillä Erin ei koskaan ollut nähnyt yhtä suloista lasta. ”Jonne, tulehan katsomaan. Me saimme pojan, kuten toivoit!” , Erin myhäili onnellisena.

”Mitä, poikako?”, Jonne hämmästeli tullessaan katsomaan jälkikasvuaan. ”Voi jukra, no niinpä näkyy olevan! Onpa komean näköinen poika", Jonne sanoi ja mietti hetken. "Ihan on isäänsä tullut”, hän jatkoi hymy huulillaan ja silmää vinkaten. ”Mutta silmät hän on ainakin perinyt sinulta.”  ”Minkä nimen tahtoisit antaa hänelle?” Erin kysyi Jonnelta. ”Onko sinulla mitään toiveita? Minä itse mietin juuri äsken.” ”No mitä sinulla olisi mielessä?” Jonne tiedusteli. ”Noh.. tuota, Elias ja Eemeli olisivat ihania nimiä. Mutta koska sinä niin toivoit poikaa, niin olisi mukavaa jos sinä valitsisit nimen. Kuitenkin sellainen, minkä minäkin hyväksyn.”  ”Kävisikö Jani? Tahtoisin vähän samantyylisen nimen kuin omani. Tai ainakin samalla kirjaimella.” ”Se käy hyvin”, Erin hyväksyi ehdotuksen ja hymyili hellästi ensin miehelleen ja sitten pienelle pojalleen.

”Huhuu, Jani, isi täällä! Minne isi meni? Täällä näin! Pöö!” Jonne pelleili Janille. ”Hei, älähän säikyttele lasta, ties mitä traumoja vielä saa sinusta”, Erin nauroi. ”Vai traumoja? Minä kyllä sinulle traumat näytän, odota vain!” :D [Huomatkaa Jonnen yksi ja ainut alahammas ;)]

Lähikuvaa Janista. Erittäin suloinen pienokainen <3 Olen iloinen, että hän peri äitinsä silmät :)

Illan hämärtyessä pienokainen pistettiin iltatoimien päätteeksi vuoteeseen, jolloin vanhemmatkin pääsivät lepäämään. Lepoa ei kuitenkaan ollut tiedossa, sillä Jonne kävi suoraan asiaan. ;) ”Mitenkäs olisi muru, haluaisitko sinä lisää lapsia?” ”Tietysti, mitä sinä sitä kyselet?” ”No, nythän meillä olisi hyvää aikaa hommata Janille pikkusisaruksia.. Vai mitä?” Jonne hykerteli. ”Todellakin!” Erin nauroi.

”No, tulepas sitten tänne näin”, Jonne houkutteli pilke silmäkulmassa. ”Herra hyvä, mitä teillä oikein on mielessänne?” Erin kummasteli nauraen Jonnen käytöstä ja äänensävyä. [Ilmekin kertoo kaiken :D]

”Tule tänne minun kainaloon”, Jonne sanoi ja sieppasi Erinin viereensä. Siinä he sitten kuhertelivat hyvän tovin kunnes jatkoivat pidemmälle..

Eli peitto sai kyytiä ;)

Romanttisen tuokion jälkeen pari makasi sylikkäin peiton alla. ”Jonne, minä rakastan sinua", Erin kuiskasi puoliunessa. ”Minäkin sinua. Nuku nyt vain.” Niinpä Erinin siinä nukkuessa Jonne katsoi onnellisena kaunista vaimoaan ja keksi hyviä nimiä SEURAAVILLE lapsille, sekä mietti mitä seuraava päivä toisi tullessaan.. :)

Seuraavassa osassa nähdään Koivistojen uutta kotia rempan jälkeen. Myös Erin ja Jonne kokevat pienoisen muodonmuutoksen! Muistakaa siis pysyä mukana! ;)

No niin, tässäpä toinen osa Erinin elämästä. Nyt alkaakin lempi roihuamaan <3 Pistäkääpä kommenttia luettuanne ;)

--------------------------------------------

Seuraavana aamuna, herättyään virkeänä ja intoa täynnä uuteen päivään, Erin päätti pistäytyä heti aamusta Stadissa (taas), sillä olihan hänellä kaksi vapaapäivää peräkkäin.

Siellä häntä vastaan tuli heti noita, ilkeäkin vielä, mutta rohkeana naisena Erin meni noidan juttusille. ”Hei, olen Erin. Mikä sinun nimesi on?” Erin kysyi kohteliaasti kun ei oikein tiennyt kuinka noita ottaisi hänet vastaan. ”Minun nimeni on Raisa.” noita esitteli itsensä, mutta lensi pian luudallaan pois sanomatta edes hyvästejä. ”No, kaipa hän ei ollut siitä sosiaalisimmasta päästä” Erin ajatteli.

Ilta alkoi jo hämärtää, joten Erin päätti pitää kiirettä jotta kerkeäisi käymään museossa. ”Mielenkiintoinen veistos” hän mietiskeli, ”mutta ei aivan minun tyyliäni. Taidankin tästä lähteä syömään”.  Niinpä hän suunnisti yläkerran kebabpaikkaan, josta osti yhden kebabin.

Lähtiessään museosta Eriniä vastaan tuli noita, tällä kertaa hyvä. Noidalla olikin Erinille tärkeää kerrottavaa, sillä hän värväsi Noitakerhoon uusia jäseniä ja kyseli sattuisiko Erin olemaan kiinnostunut. ”Ei kiitos, katsotaan sitä joskus toiste.” Erin töksäytti ja häipyi paikalta. Noidaksi muuttuminen ei kiinnostaisi häntä juuri nyt, vaikkakin kuullosti jännittävältä.

Kotiin kulkiessaan hän käveli erään kahvilan ohi, jonka edessä hän näki ihmispatsaan! ”Voi tavaton kuinka lahjakas tuo mies onkaan!” Erin huokaisi. Välillä hän nauroi makeasti kun patsas muuntautui mitä erikoisimpiin asentoihin, jonka jälkeen Erin päätti lahjoittaa tuolle taitavalle miehelle muutaman simeleonin.

Kotiin päästyään Erin innostui ajamaan kuntopyörällä, mutta joutui lopettamaan sillä hänen mahassaan tuntui ikävältä. Vessakäynti paljasti, että kuukautiset olivat alkaneet! ”Voi kun mahaa nipistää”, Erin voihkaisi ja päätti käydä lepäämään.

Kuitenkin hän heräsi vielä myöhemmin illalla siihen, että hänen mahansa murisi ja päätyi napostelemaan sipsejä! [Olisi syönyt edes jotain terveellisempää ja täyttävämpää!] Onneksi tämän jälkeen hän sai unen päästä kiinni, eikä mahakaan enää äännellyt.

Seuraavana aamuna maassa oli reilusti lunta ja kun Erin katsoi ulos ikkunasta, hän näki tällaisen komistuksen! [Piirteiltään komea, hiuksista ja kasvomaalauksesta ei voi sanoa samaa.] ”Tuollaista namua ei parane päästää menemään”, hän hihkui innoissaan vetäessään ulkovaatteitaan päälle.

Heti naisen astuessa pihalle, mies huomasi hänet ja käveli pihalle. Herra ainakin taisi silminnähden tykästyä neitokaiseemme, sillä hän ei turhia aikaillut  :) Myös Erin ihastui mieheen silmittömästä, aivan päätäpähkää, kuten hänen tapaansa kuuluu. Kunpa tästä ei vain seuraisi ikävyyksiä.. :/ Liian pikaiset suhteet saattavat olla tuhoo tuomittuja...

Erin kutsuikin Jonne Pulliaiseksi itsensä esitelleen miehen syömään kanssaan, jolloin pääsi esittämään tälle kokkaustaitojaan. Ja hyvinpä Jonnelle tuntui maistuva! ”Oletpa sinä oiva kokki!” hän kehui Eriniä. ”Kiitos, olen päättänyt opetella ruoanlaittoa oikein urakalla sillä joskus tahdon laittaa tulevalle perheelleni oikein herkullista ruokaa”, nainen sanoi vilkuillen Jonnea, joka taas vilkuili Eriniä. Selvää ihastuksen tuntua… <3

Ruoan jälkeen Erin ehdotti tanssia ja kyyhkyläiset siirtyivät tilavammille vesille tanssimaan. Kylmään pakkasilmaan tietenkin, onneksi heidän tunteensa kävivät sen verran kuumina, että he pysyivät lämpiminä. ”Onpa sinulla kauniit silmät”, Jonne aloitti selvän flirtin heidän siinä tanssiessaan. ”Kiitos”, Erin sanoi ja oli niin hermostunut, ettei muuta kyennyt sanomaan.

Mutta kyllä nainen aina keinot keksii! Hieman itseään rohkaistuaan Erin otti ratkaisevan askeleen ja siirtyi huulet töröllään Jonnea. Harmi vain, muisku meni poskelle eikä suinkaan huulilla, tietysti asiaan vaikutti se, että kummallakin oli silmät kiinni :P

Mutta noinkin pieni askel voi johtaa suurempaan kuten nyt kävi; nuoret päätyivät oikein kunnolla imuttelemaan sisätiloihin eikä keskusteluun tuhlattu sen pidempiä aikoja :D

Ja kuinka ollakaan, pian rakastavaiset löytyivät saman peiton alta! Jonne kylläkin teki keljun tempun, eli häipyi herkän hetken jälkeen. Syy tosin oli se, että kello oli kovin paljon.

Erin sai sitten seuraavana iltana soitella miehen perään, joka oli häipynyt kesken treffien. "Hei Jonne, mitä kuuluu?2 Erin kysyi kohteliaasti. "Minne hävisit eilen illalla?" "Anteeksi, minulle tuli kiire kun huomasin että kello oli niin paljon ja minulla oli aikainen herätys. En viitsinyt herättää sinua", Jonne pahoitteli vilpittömästi. "No, ei se mitään. Tahtoisitko tulla uudestaan käymään?" "Tottakai, todella mukavaa kun kutsuit minut!" Jonne hihkaisi. "Minä laittaidun hieman, tulen heti kun kerkeän."

Niimpä niin, Erin pääsi kokkaamaan jälleen lempensä kohteelle, vieläpä samanlaisen annoksen kuin edellisellä kerralla, mutta nyt hänellä oli tärkeää asiaa sanottavanaan. Heidän istuessaan siinä pöydän ääressä, Erin siirsi kättään lähemmäs Jonnen kättä ja katsoi tätä silmiin. ”Jonne, minulla on tärkeää kerrottavaa”, Erin aloitti Jonnen nyökätessä rohkaisevasti. ”Olen aivan korviani myöten rakastunut sinuun. Rakastui heti kun näin sinut ensimmäistä kertaa”, Erin tunnusti. ”Minäkin rakastuin sinuun heti kun näimme. Ja se tunne on kasvanut entisestään nyt kun olemme tutustuneet paremmin”, Jonne kertoi Erinille. ”En tahdo menettää sinua.”

”ethän sinä menetäkään, et varmasti! Olen vain ja ainoastaan sinun!” Erin lupasi rakkaalleen. ”Kyllähän minä sen tiedän”, Jonne sanoi ja soi Erinille leveän hymyn, joka sai neidon sydämen roihuamaan entistä voimakkaammin.

Ruokailtuaan ja pöydästä noustuaan Erinillä oli vielä asiaa Jonnelle. ”Tuota noin, Jonne, mitä sinä sanoisit siihen, että… haluaisitko muuttaa luokseni?” Erin kysyi hermoissaan, vaikka tiesikin vastauksen. ”Ai että haluanko! TOTTAKAI!” Jonne hihkui ja syöksyi innoissaan rakkaansa kaulaan halaten tätä lujaa.

Jonnen muutto talouteen antoi mahdollisuuden stailata mies uudelleen, minkä seurauksena hänestä tuli tämän näköinen! [Todella ihana ilme, eikö? :D Oikein psykopaattinen. Mitähän tästä miehestä oikein tulee.. Toivottavasti Erin ei saa hermoromahdusta hänen kanssaan...] Lisäksi hän toi perheeseen 16 000 simeleonin lisävarat, minkä ansiosta taloa saatiin myöhemmin laitettua parempaan kuntoon. Jonne omaa tietotavoitteen ja haaveenaan hänellä on tulla kuuluisaksi balettitanssijaksi. Varsin miehinen haave :D Talouteen muuttaessaan Jonne oli ammatiltaan avaruuslentäjä (sotilasura), päiväpalkkana hänellä oli 1094 simeleonia. Horoskoopiltaan Jonne on jousimies ja luonnepisteitä hänellä on seuraavasti: sotkuinen (2), ujo (3), toimelias (9), leikkisä (7) ja marisija (4). On aikalailla samoilla linjoilla Erinin kanssa :)

[Oijoi, tämä pari on kyllä niin luotu toisilleen! Samanlaisia ilmeitäkin x) ] ”Hyvänen aika, Erin, en tiennytkään, että ulkoavaruudessa on elämää!” Jonne huokaili hämmästyksissään.  Eriniä aihe ei tosin kiinnostanut. "Ei kannata uskoa kaikkea mitä kirjoissa kerrotaan." hän sanoi ja tyytyi vain haukottelemaan kyllästyneesti.

Pian pari päätti hieman irrotella, ja alkoivat jorata! Kuin tilauksesta, radiosta kuului todella menevä bilebiisi [Lady GaGan Poker Face :D] ja alkoivat innoissaan tanssia sitä. Ilmeistä päätellen heillä ainakin oli hauskaa! ”Uu uu”, pari huudahteli välillä hienojen tanssiliikkeiden lomassa.

Kun tassit oli tanssittu, Jonne rohkaistui ja otti Eriniä kädestä. ”Kulta, minulla olisi TODELLA tärkeää kysyttävää sinulta...” ”Kerro vain”, Erin sanoi katsoessaan rakastaan ihmeissään. ”Minä rakastan sinua aivan valtavasti, tiedäthän sen?” Jonne kysyi. ”Totta kai tiedän sen. Ja niin rakastan minäkin sinua.” ”No, sen vuoksi minä… minä… Äh, miten tämä on nyt näin vaikeaa…”. Pian Erin sai yllättyä todenteolla, sillä Jonne kävi polvilleen hänen eteensä, veti taskustaan SORMUKSEN ja kosi Eriniä! ”Erin Koivisto, tahdotko tulla vaimokseni?” ”Voi rakas, totta kai tahdon!” Erin huudahti onnellisena. Niinpä Jonne pujotti Erinin sormeen kihlasormuksen, minkä jälkeen rakastavaiset suutelivat pitkään. Häiden ajankohdasta he ehtisivät puhua myöhemminkin.

Illan hämärtyessä nuoret käpertäytyivät lähekkäin sängylle. ”Oi Jonne, kosintasi oli niin romanttinen. Se oli juuri sellainen, jollaisesta olen unelmoinut pikkutytöstä lähtien.” ”Onpa hyvä, että olet tuota mieltä. Et ole lainkaan vihjannut minulle millaisesta kosinnasta pitäisit. Pelkäsin, että olisit halunnut kosinnan olevan jotenkin ylellinen ja vaikuttava.” Jonne tunnusti. ”Voi, ei sellaisella ole mitään väliä. Tärkeintä on ajatus, ja sitähän sinulla oli, eikö?” Erin leperteli Jonnelle ja suikkasi suukon tämän huulille. 

Minuutin hiljaisuuden jälkeen Erin kääntyi jälleen Jonnea kohden. ”Kultaseni, tahtoisitko sinä lapsia?” hän kävi suoraan asiaan. ”Tietysti, kuinka niin?” ”No.. tuota, ajattelin että tässähän meillä olisi oiva tilaisuus yrittää lastensaantia..” Erin selitti. ”Mikäs siinä”, Jonne vastasi pilke silmäkulmassa ja vetäisi morsiamensa peittojen alle. Olisihan heillä koko yö aikaa. :) *winkwink*

Seuraavassa osassa saadaan selville, miten käy Jonnen ja Erinin lastensaamishankkeen.

Tärppäsikö heti, vai onko koitettava uudelleen? Pysykää ihmeessä mukana, kolmas osa saapuu mahdollisimman pian!

[Ja anteeksi, tästä ensimmäisestä osasta tuli hieman tönkkö mutta toivottavasti että pistä pahaksenne.]

MUTTA SITTEN ITSE ASIAAN! :D